Pennun ensimmäinen reissu

Viikkojen 8 ja 9 taitteessa Kalla pääsi ensimmäiseen reissuunsa sekä harjoittelemaan kunnolla autossa matkustamista. Torstaina lähdimme ensin autolla Rovaniemelle ja matka sujui erinomaisesti. Käytännössä Kalla nukkui koko matkan ja kävi n. puolessa välissä pihalla eli siis säästyimme vahingoilta. Rovaniemellä autoimme siskoa ja hänen miestään muutossa, ja Kalla pääsi tekemään tuttavuutta porokoira Tilkon kanssa. Tilkon ja Kallan tuttavuuden alku oli vähän nihkeä, koska Tilko ei suuremmin arvostanut perässä koko ajan roikkuvaa pentua, joka ei komentamisesta piitannut vähääkään.

                                                           Tilko ja Kalla

       

 Ekat seisotuskuvatkin koetettiin saada, mutta eihän niistä kovin hyviä tullu kun ei olla yhtään treenattu

Lauantaina iltapäivällä suuntamisimme vakio hiihtoloma kohteeseen eli siis Syötteelle. Sunnuntai illalla mökillä Tilko lopulta innostui leikkimään Kallan kanssa ja siitä riemusta ei sitten tullut loppua koko aikana. Ilmat olivat jälleen mitä parhaimmat ja päästiin hiihtämään, myös metsäsuksilla sekä lumikenkäilemään. Koirilla ajamista varten tehtiin perinteinen kieppi suolle, jotta kaikki halukkaat saivat ajaa. (Tietysti koirat kävivät tekemässä myös perinteisen Ahmatuvan reissun sekä kurkkaamassa Rytituvalla) Meidän loma Kallan kanssa jäi vähän lyhyemmäksi, koska koulu kutsui ja lähdimme jo tiistaina kotiin.

Täällä se on!

Pennun odotus alkoi noin 4 kuukautta sitten kun kyselin kasvattajalta tulevasta pentueesta. Siitä se jännittäminen ja odottaminen sitten alkoi. Ensin piti odotaa, että tuleeko emä tiineeksi ja kuinka tiineys edistyy. Eniten jännitti, että kuinka paljon narttupentuja syntyy, koska sellainen oli toiveissa. Pentujen synnyttyä jäin odottamaan, että olisiko joukossa joku sopivan luonteinen ja myös ulkomuodoltaan sopiva pentu (koska tarkoitus olisi ruveta käymään koiranäyttelyissä). Odotin malttamattomana pentueen geenitestituloksia (dalmatiankoirapentueet, joissa on mahdollista esiintyä LUA geeni, joka poistaa rodulle tyypillisen taipumuksen uraattikiteisiin, testataan) ja eläinlääkärintarkastusta, jotta saisi lopullisen varmuuden siitä mikä pentu mahdollisesti tulisi minulle. Lopulta päästiin tammikuun loppuun ja selvisi, että minulle on tulossa mustapilkkuinen, molemmin puolin kuuleva, terve, HUA narttupentu.

Torstaina 8.2. Kävin hakemassa pennun uuteen kotiinsa. Pennun nimeksi tuli Kalla ja se on oikein reipas tapaus. Ensimmäiset päivät kuluivat enimmäkseen nukkumalla ja ulkona käymiseen totuttelemalla. Nyt Kallan touhuihin on tullut selvästi lisää vauhtia kun alkaa kotiutua. Innolla seuraan pennun kasvua ja kehitystä sekä odotan että tulee vähän lisää ikää niin päästään harrastamaan.

Viimeinen viikko

Enää viikko aikaa, sitten haen pennun kotiin. Jos osaisin olisi kiva kirjoittaa ylös, että miltä tuntuu elämä ilman omaa koiraa. Voisi sitten jälkeen päin lukea ja muistella miltä tuntui kun ei vielä ollut koiranomistaja. Tietysti olen aiemminkin huolehtinut koirista, mutta ne ovat olleet vanhempien koiria eikä minulla ole ollut yksin täysivastuu niiden hoitamisesta. Hoitokoiriakin minulla on ollut, mutte ne viipyvät vain vähän aikaa kerrallaan.
Hoitokoirien myötä sitä on mielenkiintoisesti huomannut, että kuinka paljo ajatukissa koirat ovat vaikka niitä ei tietoisesti ajattele. Sitten kun on ollut vähän aikaa koira, esim. Viikon ja se lähtee pois huomaa tämän. Vähän väliä putkahtelee ajatuksia: "kelloan 17 pitiäisiköhän koiralle antaa ruokaa", "kello on 22 pitäisikö käyttää koirapihalla"," onkohan se ollut kiltisti sillä välin kun olin poissa", "onkohan se iloinen kun tulen takaisin", "mihin aikaan pitäisi herätä aamulla että ehtii käyttää koiran kunnolla pihalla?" Ja aina yht' äkkiä havahtuu, että ai niin eihän kotona ole koiraa, ei tarvitse viedä koiraa ulos, ei ruokkia, eikä siellä ole kukaan odottamassa kun tulen kotiin.
Valitettavasti en osaa järjellisesti kuvailla miltä tuntuu kun ei ole koiranomistaja. Ehkä se tuntuu siltä, että ei ole velvoitteita ketään kohtaan ja saa tehdä mitä huvittaa. Toisaalta se tuntuu siltä, että kotona ei ole ketään joka odottaisi sinua ja moneen paikkaan pitää mennä ihan yksin.  Ei koiranomistajalla voi olla rahaa enemmän kuin omiin tarpeisiin, koiranomistajalla on rahaa lähinnä koiran tarpeisiin. Mutta mikä olisi parempi sijoituskohde? Auton tai minkään vastaavan asian hankinta tuskin tulee ajankohtaiseksi pitkään aikaan ja ulkomaanmatkat ovat vain haaveilua vaikka niihin olisikin rahaa, koska ensinnäkin en tiedä mihin ensimmäiseksi haluaisin, mielenkiintoisia paikkoja on liikaa. Toiseksi kenet ottaisin mukaan, ihan yksin ei ole kiva mennä. Kolmanneksi kielitaito on hyvin heikko, pitäisi palkata tulkki. Neljänneksi koulusta ei viitsi lintsata kovin paljo ja ei ole syyslomia ei hiihtolomia, joulua vietän mieluusti perinteisin menoin ja Suomen kesä on niin ihana, että silloin tuntuisi vähän hassulta lähteä mihinkään. Siis, aivan hyvin voin sijoittaa pennoseni koiraan ja matkustaa sitten joskus kun a) tiedän mihin haluan b) löydän jonkun kenen kanssa lähteä c) opin englantia ja d) en ole enää koulussa, josta en raaski lintsata tai omatuntoni on paatunut ja velvollisuudentunto kadonnut enkä koe tuskaa lintsata. Sitä odotellessa on hyvä tilaisuus hankkia koira ja kierrellä suomen kansallispuistoja sekä rämpiä päivästä toiseen suomen aina yhtä ihanassa säässsä, jossa tärkeintä ovat nämä: Asenne ratkaisee ja Ei ole huonoa säätä, on vain vääriä varusteita. Ja kahdeksan päivää siihen ku minusta tulee koiranomistaja.

Kuvia pentujen ell tarkastuksesta ja BAER kuulotesteistä. Minun tulevalla karvakamulla on kaikki kunnossa.

Lemmikinomistajan vastuu

Nyt kun koiran hankinta on ajan kohtainen aihe on tullut mietittyä monia siihen liittyviä asioita, mm. Sitä, että kuinkas sitten kun koirasta aika jättää. Kaikki, joilta on joskus lemmikki kuollut varmasti tietävät miltä se tuntuu. Kun kyse on omasta koirasta, joka toivon mukaan on ehtinyt elää yli 10 vuotta, tunneside omaan lemmikkiin on valtavan vahva. Jotkut tutkimukset osoittavat, että lemmikin menettäminen on yhtä vaikea asia kuin läheisen ja rakkaan ihmisen menettäminen.
Minulla itsellä ei ole vielä juurikaan kokemusta lemmikin menettämisestä. Ainakaan koiran. Voin kuitenkin kuvitella miltä se tuntuu ja uskon, että se mitä voin kuvittella on varmasti vain murto osa siitä surusta ja tuskasta, mitä menetys aiheuttaa. On jotenkin raadollista, että kun ottaa lemmikin pitää miettiä jo sen kuolemaa, mutta koen että asia on hyvä tiedostaa jo ennen lemmikin ottamista. En tosin tiedä onko siitä jotakin apua tulevaisuutta ajatellen, mutta on tärkeä miettiä mihin on ryhtymässä. Joku viisas on kirjoittanut: koiran ikä on lyhyempi, koska se oppii nopeammin sen mikä on elämässä tärkeintä: elä hetkessä ja täysillä, nauti siitä mitä teet, rakasta. On myös sanottu, että koira on ainut olento, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään.
Joka tapauksessa moni päätyy ottamaan koiran, vaikka tietää luopumisen tuskan olevan edessä. Kuitenkin koira ja sen jakama pyyteetön rakkaus, kaikki hyvät ja hienot asiat mitä koiran kanssa voi tehdä, se kaikki mitä vain koirat voivat meille opettaa - on sen arvoista.

Koiraan liittyvä vastuu on muutenkin valtava. Koira ei pysty itse itseään auttamaan millään tavalla, vaan sen elämä on puhtaasti ihmisen käsissä. Koko sen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen on ihmisen harteilla. En koe sitä itselleni mitenkään taakaksi, mutta sen tiedostaminen on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Yksi asia, joka usein unohtuu monilta lemmikinomistajilta ja ylipäänsä eläintenomistajilta on vastuu huolehtia siitä, että eläin saa toteuttaa lajityypiillistä käytöstään niin hyvin ja niin paljon kuin mahdollista. Myönnän itsekkin aikanani vähätelleeni asiaa ja pitäneeni sitä ns. Hienosteluna. Onneksi olen sittemmin havahtunut ajattelemaan asiaa toisin. Asiaa voi konkretisoida kuvittelemalla, että joutuisi itse elämään huoneessa, jossa on valkoiset tasaiset seinät ja kattoikkuna, josta näkyy korkeintaan pilviä ja toisinaan ohi lentäviä lintuja. Ruuaksi tarjoiltaisiin säännöllisin ajoin mahantäyttävää, mutta ei millään tavalla mielekästä ruokaa. Satunnaisesti saisit tavata jonkun ihmisen, joka puhuisi samaa kieltä kuin sinä, mutta muuten kohtaisit vain henkilöitä, jotka puhuvat täysin käsittämätöntä kieltä. Sinulta vaadittaisiin hillittyä ja tietyt säännöt täyttävää käytöstä, vaikka et aina ymmärrä miksi näin pitäisi toimia. Ulos tuosta kopperosta pääsisit pahimmillaan ainoastaan vessaan. Tälläistä pahimmillaan voi olla koiran elämä. 
Ja koska eläin ei itse pysty juurikaan vaikuttamaan elämäänsä, vastuu on meillä, ihmisillä. En pidä itseäni minään hurjana eläinsuojeluaktivistina tai vastaavana. Mutta olen sitä mieltä, että eläimistä on huolehdittava kunnolla ja huomioitava mahdollisimman hyvin niiden lajityypillinen käytös. On tekopyhää väittää, että pitää eläimistä tai ne ovat tärkeitä, jos eläimet selvästi voivat huonosti. Monesti eläinten kohtelua perustellaan sillä, että koska ne eivät tiedä paremmasta mitään niin niillä on ihan hyvä olla. On totta, että eläin ei voi tietää sellaisesta mitään, mitä se ei ole kokenut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö eläin voisi paremmin mikäli olosuhteet olisivat paremmat. Erilaisia tilanteita ja syitä eläinteen huonosti pitämiseen on toki paljon, esimerkiksi omistaja voi väsyä tai rahat voivat loppua. Silloin kuitenkin pitäisi pohtia olisiko parempi laittaa eläimet pois tai hankkia apua. Lopuksi sanottakoon, että lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään sitä vastaan että ihmiset pitävät eläimiä, olivat ne sitten lemmikkejä tai tuotantoeläimiä, jos eläimien hoidossa pyritään kaikin keinoin edistämään niiden hyvinvointia.

Miten tämä liittyy oman koiran hankkimiseen on, että haluan huolehtia kaikkien tulevien eläimieni hyvinvoinnista mahdollisimman hyvin. Ennen kaikkea haluan kiinnittää huomiota koiran luontaisten käyttäystymistarpeiden tyydyttämiseen. Monesti sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Toki tietoisuus eläimen tarpeista luo itselle velvollisuuden edistää niiden täyttymistä, mutta mielestäni tässäkin asiassa asenne ratkaisee. Itse ajattelen, että mm. Erilaisten virikkeiden keksiminen koiralle on itsellekkin hauska harrastus ja että kun koira voi hyvin siitä on myös minulle enemmän iloa. Ja se että koirasta on omistajalleen iloa on syy miksi kyseinen lemmikki yleensä hankitaan. Poikkeuksena toki työkoirat, mutta en usko että ihminen joka viis veisaa koirista hankkii sellaista edes työkoiraksi.